Toimivaa työelämää ja yrittäjyyttä. Kannuksessa.
Kaupunkimme elinkeinoelämän vetureina on lähes kaikkien suomalaisten tuntemia tehtaita ja sisukkaita pienyrittäjiä – sekä kaikkea siltä väliltä. Työn syrjään pääsevät helposti kiinni monien alojen osaajat, ja menestystä rakennetaan yhdessä.
Lähellä tai kauempana
Rajojemme sisäpuolelta löytyvien työpaikkojen lisäksi Kannuksesta on helppo käydä töissä hiukan pidemmänkin matkan päässä. Keski-Pohjanmaan maakuntakeskus Kokkola sijaitsee 40 kilometrin päässä, ja liikenne on tiivistä sekä Pohjois- että Etelä-Suomeen. Myös etätyömahdollisuudet ja verkkoyhteydet on viritetty huippuunsa koko kaupungin alueella.
Työtä ja työpaikkoja
Kannuksessa työskennellään niin tehtaissa ja pelloilla kuin pajoissa ja palvelusektorilla. Tunnetuimpiin työnantajiin kuuluvat muun muassa elintarvikevalmistaja Pouttu sekä taloja toteuttava Kannustalo. Yksityissektorin ohella kaupunki työllistää itse suuren määrän osaajia ja ammattilaisia. Ja tietenkin lähipaikkakunnillakin on roppakaupalla työtilaisuuksia.
Vahvat kannukset yrittämiseen
Yrittäjyys on Kannuksessa arvossaan. Kaupungin omistama elinkeinoyhtiö YritysKannus Oy tukee yrityksiä niiden toiminnan kaikissa vaiheissa. Neuvontapalvelujen lisäksi tarjolla on esimerkiksi erilaisia toimitilapalveluita, avustuksia ja kehittämislainoja. Aktiivinen yhteistyö paikallisten yrittäjäverkostojen kanssa on täällä itsestäänselvyys.
Tontteja ja toimitiloja
Meillä liiketoiminnan onnistuminen ei ole tilasta kiinni. Kannuksesta löytyy tontteja monenlaiseen teollisuus- ja liikerakentamiseen. Valmiiksi on kaavoitettu alueita esimerkiksi tuotantotilojen toteuttamiseen ja kauppoja varten. Kaupunki voi myös perustaa tai tulla osakkaaksi kiinteistöosakeyhtiöön, joka rakentaa ja vuokraa toimitiloja yrityksille.
Ansaittua vapaa-aikaa
Pitkän työpäivän jälkeen on mukava nauttia vapaasta omalla tyylillään. Kannuksessa työn sankarit voivat rentoutua monipuolisesti esimerkiksi kulttuurin, liikunnan ja luontoelämysten parissa!